maalivahdit
etusivu > yhteiso > maalivahdit > Tulosta

Foorumi

CommunityTV

Facebook

Blogi

Twitter

Uutiskirje

Yimbo

Espoo 22.3.2006

Olen Topi ihalainen, vuonna 1990 syntynyt molari jolle kiekkoilu on nykyään kuin toinen elämä. Annan kiekolle itseni, harjoittelen tunnollisesti oman joukkuuen kesken sekä harjoittelen vanhempien ikäryhmien kanssa. Pelasin myös itseäni kaksi vuotta vanhempien joukkueessa jossa kehitystä myös tapahtui, sieltä siirryin pelaamaan oman ikäisiini puolessa välissä kautta, syynä oli entisen valmentajani soitto uudesta seurasta, koska sielä oli maalivahti vajetta. Päätin mennä siks pelaamaan oman ikäisiin.

Maalivahtina olen ollu kohta kolme kautta ja olen kehittynyt sen mukaisesti. Pelaan C-90 ikäisten 2-div, tosin siinä vasta puoli vuotta. Ennen sitä kiekkoilin B-junioreiden kanssa puolivuotta Hämeenkyrön Hokkareissa. Nykyään joukkueeni on Nokian Pyry, eli NoPy. Peli numeroni on 35, pituutta 173cm ja panoa 68kg. Olen syntynyt 19.11.1990. Ura alkoi ensin kenttä pelaajana (3 kautta) ja sitten maaliin (maalissa pelannut 3 kautta).

Yritän kehittää itseäni jatkuvasti maalivahtina ja toivon vielä jossain vaiheessa pääseväni isoihin seuroihin pelaamaan. Tosin vaikeata se tulee olemaan ilman maalivahti valmennusta, mutta toivoa en anna itseni menettää. Harjoittelen siis päivä päivältä yhä ahkerammin ja ankarammin. Olen kehittänyt itsestäni V-tyylin torjujan ja kehitän siinä koko ajan itseäni vielä enemmän, sekä parannan ja hion entistä enemmän liikeratoja ja liikkeitäni.

  • Nimi: Topi ihalainen
  • Syntymäaika: 19.11.1990
  • Kotipaikka: Hämeenkyrö
  • pelinumero: 35
  • Joukkue: Nokian Pyry
  • Taso: C-junioreiden 2. divisioona
Untitled Document
 
Share |
 
[ edelliselle sivulle ] Jätä yhteydenottopyyntö  |  Tulosta
Etusivu | Yritys | Uutiset | Resurssit | Valmennus | Yhteisö | Tuotteet | Kumppanit | Ota yhteyttä | In English Copyright © GoaliePro.com