|
Espoo 12.1.2006
 |
| Yleisnäkymä messuilta |
GoaliePron väsynyt, mutta tyytyväinen iskuryhmä saapui Tiistai-iltana pikaiselta USA:n matkalta takaisin kotikonnuille ja nyt on taas aika tarkastella hiukan tekemisiä messuilla sekä tilaisuuden antia muutenkin, eli vuorossa on perinteinen vuosittainen messukatsauksemme.
Reissuun lähdettiin Perjantaina 6.1 ja matkailuun menikin sitten lähes koko päivä sillä perillä Bostonissa olimme Nybergin Jarin kanssa vasta tuolla 23:00 paikallista aikaa pienen hotellinvaihtokommervenkin jälkeen (ylibookkaus). No, ei hätää, muutaman tunnin yöuni ja sitten valmiina messuille.
Messuille suunnistimme heti lauantai aamulla, sillä koko päivä oli täynnä tärkeitä kokouksia, joissa sovimme monia asioita joista juuri te asiakkaat tulette hyötymään kauden mittaan. Alla hieman esimakua muutamista asioista ja uutuuksista.
Vaughn
- Vaughnin uuden luettelon kansissa on 6 maalivahtia joista 3 suomalaisia, eli aika hyvä edustus meillä Kiprusoffin, Lehtosen ja Niittymäen toimesta
- Tälle vuodelle Vaughn on keskittynyt jatkamaan pro malliensa kehitystä ja näitä voidaan odottaa sitten markkinoille 2007 alkaen. Kuten Mike Vaughn asian ilmaisi, niin Vaughn keskittyy parantamaan varusteiden suorituskykyä eikä tee uutuuksia vain markkinointisyistä
- Vaughn tulee vahvasti uusimaan harrastajamallistoaan sekä tarjoamaan todella kilpailukykyisiä varusteita tähän kategoriaan. Molemmat uutuudet eli Vault ja Vision 3700 sarjat jotka nyt julkaistiin ovat olleet piirustuspöydällä jo jonkin aikaa ja tänä vuonna ne olivat julkistamisvuorossa
- Patjoissa Vault on hiukan pyöreämpi muodoiltaan kun taas Vision on täysin flatface patja malliltaan.
- Junnupäähän tulee myös kokonaan uusi sarja eli Vision 700 jossa myös junnuille flatface patja. Tätä mallia saa 29" asti. Vault junioripatjaa saa 30" saakka.
- Vision 700 patja on 11" leveä kun taas Vault ja Vision 3700 patjat ovat 12" malleja. Tähän on tulossa mitä todennäköisimmin muutos piakkoin sillä Vaughn on tekemässä parhaillaan järjestelyjä sen eteen että markkinoille saadaan myös 11" IIHF sääntöjen mukaiset versiot
- Kaikki Vaughn pro-varusteet tullaan toimittamaan Suomen markkinoille uusien IIHF sääntöjen mukaisissa mitoissa ilman eri kustannuksia!
- Uusi VP Vault rintapanssari tulee olemaan senioripelaajien suosikki hinta-laatusuhteensa johdosta
 |
 |
| Uusi Vision patja |
Vault räpylä |
- Vaughn tuo myös muutaman uuden lisävaihtoehdon grafiikoihin, eli Razorin ja Penguinin
- Hanskapuolella Vault vaikutti todella pelattavalta seniorihanskalta ja oli selvä upgrade 3700 Vision sarjaan nähden
- Vaughn tulee edelleen tekemään erikoistilauksesta Suomalaisille maalivahdeille vanhaa "legendaarista" Vision räpylää
- Housupuolella Vaughn toi markkinoille uuden todella toimivan Vault housun
 |
 |
| Vault rintapanssari tulee olemaan suosittu malli |
Vault housut, huomaa lisäsuoja josta Dave Nugent kertoi että "it will protect the boys" |
Brians
- Brians oli jälleen mukana vuoden tauon jälkeen ja nyt oli jo selkeästi näkyvillä että yrityksen uusi omistajaporras oli pannut vauhtia asioihin. GM Don Wickens myös kertoi meille dramaattisista muutoksista johdossa josta vähennettiin paljon porukkaa samanaikaisesti kun Brians on satsannut tuotantoon ja tuotekehitykseen
- Brians toimittaa kaikki varusteet Suomen markkinoille uusien IIHF standardien mukaisissa mitoissa
 |
 |
| Beast jr rintapanssari |
Brians varusteita |
- Yrityksen lippulaivoina toimivat DX2 ja uusittu Beast linja samalla kun junioreille tuodaan markkinoille DX4 linja
- Uusitty Beast linja vastaa hyvin modernin suojan vaatimuksia ja sarjan tuotteita on samalla kevennetty sekä modernisoitu ominaisuuksiltaan
- DX2 linja on otettu hyvin vastaan ja sen käyttäjiä on NHL tasollakin jo reilusti. DX2 sarjan suojat edustavat modernia flatpad linjaa, mutta suojaa on rakennettu 2 sisäistä taitekohtaa, joten se liikkuu huomattavasti paremmin kuin vanha Demon patja
 |
 |
| Jari Nyberg toimi Pekka Ajannon "sijaisena" |
Brians Beast alasuoja tuplakupilla |
- Brians on panostanut palveluun todella reilusti tuotekehityksen lisäksi. Niinpä voimme jo nyt luvata että Brians custom palvelu tulee olemaan alan aivan terävintä kärkeä
- Briansin grafiikkaosasto on saanut entistä vapaammat kädet ja luovuuden jälki alkaa näkymään. Tästä eteenpäin me tulemme tarjoamaan grafiikan toteutuksen lisäksi myös Briansin grafiikan suunnittelupalvelun asiakkaan spekseistä. Alan parhaat grafiikat takuuvarmasti!!!!
- Seuraavan kuukauden aikana tulemme myös esittelemään uuden GoaliePro graafisen designin Brians hanskoihin. Tämän designin hanskat tullaan toimittamaan Suomeen ilman lisäkustannusta
 |
| Alan parhaat grafiikat - BRIANS! |
MIA eli Made In America
- MIA on uusi tulokas markkinoilla, mutta yrityksen takaa löytyy tuttuja voimia jääkiekkobusineksesta eli esim myynnistä vastaa Stephane Paul
- MIA tulee keskittymään alan huippupalveluun custom-varusteissa ja mailoissa
- GoaliePro edustaa MIAa Suomessa ja mallit ovat jo nähtävissä
 |
 |
| MIA:n Stephane Paul (vas), Jukka Ropponen ja MIA:n Michel Paul yrityksen osastolla sovittuaan tuotteiden Suomen jakelusta |
MIA toteuttaa hanskasi juuri niin kuin haluat |
- Aluksi valikoimaan kuuluvat kenttäpelaajan hanskat, alusasut, maalivahdin mailat ja erilaiset kassit
- Kaikki tuotteet toimitetaan custom tilauksina asiakkaan speksien mukaan, pois lukien henkilökohtainen mailakassi josta tulemme tekemään varastoon GoaliePro mallin (mahtuu 3 mv-mailaa tai 5 kenttäpelaajan mailaa)
- Esimerkiksi hanskoihin saa asiakas valita eri foam-materiaalit, päällysmateriaalin, kämmenmateriaalin, koon, värityksen, nimibrodeerauksen ja numerobrodeerauksen
- MIA tuotteiden hintataso???.... mitäpä tuohon sanoisi, elämä on, mutta nämä tuotteet ovatkin niille jotka haluavat todellista custom palvelua
 |
| MIA toteuttaa myös custom mallit Kanadassa tehtyihin komposiittimailoihin |
Muutamia muita kommentteja
- Yksi messujen selkeistä trendeistä oli puumailojen katoaminen, niitä sai melkein hakemalla hakea
- Jopa maalivahdin mailat alkoivat nyt toden teolla siirtyä komposiittiin
- Trilage kenttäpelaajan komposiittimailat ovat lyöneet itsensä läpi NHL:ssä ja toimitukset alkavat kuukauden sisällä Suomessa GoaliePro:n toimesta
- Vanhat merkit ovat katoamassa, Kohoa näkyi lähestulkoon vain muutaman puumailan muodossa THC:n osastolla (Kohon omistaja The Hockey Company jonka Reebok osti)
- Innovative oli poistunut markkinoilta kun Lacrosse firma Warrior osti sen ja tulee markkinoille omalla merkillään (kenttäpelaajan mailat)
- Montrealia ei meinannut löytyä millään ensin alkuun koska firma markkinoi itseään vihreällä värillä ja Nitro nimellä. Nitro kokokomposiittimaila oli muuten aika komea!
- Christian on tekemässä comebackia jo toista vuotta. Nyt yritys toi markkinoille hienon komposiittisarjan maalivahdeille
- Kaiken näköisiä eriskummallisia uutuuksia oli monella osastolla. Yksi hyvä esimerkki oli Shock Doctorin varustekassi johon sai liittää erillisen puhaltimen/kuivaajan. Ilma kassiin meni sitten erillisen filtterin kautta. No, ehkä minä ainakin vielä jaksan ripustaa kamat kuivamaan vanhanaikaisesti
 |
 |
| Uudet Christian komposiittimailat |
Dave McCarthy, Christian Hockeyn VP of sales and marketin esittelee uutta Torch komposiittimailaa josta on jo tulossa testikappaleet GoaliePro:lle suomeen |
|