Sulanderin treenimedodit purevat

zurich 12.10.2004

Ari Sulander on saanut harjoitella tätä kautta varten ilman loukkaantumisia ja uuden intensiiivisen ohjelman avulla, jonka tulokset alkavat näkyä. Elokuussa Aamulehti kirjoittikin Sulosta Tampere cupin aikana otsakkeella “Parhaat pelit ikämiehenä”, mikä pitää hyvin paikkansa sillä mies on elämänsä kunnossa ja ikää 35 v mittarissa.

Osaltaan tähän kohonneeseen kuntoon on ollut vaikuttamassa Polarin kanssa tehtävä testityö jonka ohessa harjoittelu, palautukset jne on pystytty mitoittamaan/ohjelmoimaan paljon tarkemmin kuin ennen.

Koko kesäkauden ajan Sulo on treenannut 9-11 viikkokerran tahtia oman henkilökohtaisen ohjelman mukaan aina Elokuun alulle saakka jolloin ZSC Lions aloitti jääharjoittelun ja Sulo liittyi joukkueen mukaan jälleen.

Kauden alussa joukkueen testit kertoivatkin miehen arvojen olevan parhaat viimeisen 7:n kauden ajalta lähes joka osa-alueella. Kuntoa Sveitsin sarjassa tarvitaankin sillä mies urakoi valtaosan peleistä ja on pelannut tähän saakka kaikki 10 joukkueen sarjapeliä. Paikallinen sarja on myös maalivahdin kannalta hyvin vaativa hyökkäysvoittoisuutensa sekä avoimen pelitavan takia.

Sulon torjuntaprosentti on 10:n pelin jälkeen 92,40% ja viime viikonvaihteessa mies pelasi kauden ensimmäisen nollapelin Berniä vastaan.

Klikkaa tästä jos haluat katsoa/ladata Bern pelin torjuntakoosteen (~ 8 MB)

Kategoria Fi, Uutiset | tagit