Jääkiekkojoukkueen valmentajana ja maalivahtina on helppoa ja hauskaa olla, kun pelit kulkevat ja kaikki tuntuu onnistuvan kuin itsestään. Selkääntaputtelijoita riittää, media ylistää, yleisö nautti peleistä ja jäähallien käytävillä loisivat ikikriitikot ovat hiljaa.
Jokaisella joukkueella ja jokaisen joukkueen yksittäisellä pelaajalla tai maalivahdilla tulee jossain vaiheessa kautta kuitenkin se aika, kun kaikki ei suju toivotulla tavalla ja pelaaminen ”tökkii”. Syynä tähän voi olla esimerkiksi heikko harjoittelun taso, sairastelut, loukkaantumiset tai moni muukin täysin jääkiekon ulkopuolinenkin asia. Yhtäkkiä tilanne onkin päinvastainen ja kaikki tuntuu kaatuvan, mikään ei enää onnistu.
Koska kiekkokauden aikana tulevia ongelmia ei voi kokonaan välttää,onkin syytä keskittyä niiden ongelmien ”ratkaisemiseen” ja taakse jättämiseen. Ongelmia ja syitä on erilaisia, joten mitään yhtä ainutta ratkaisumallia ei ole ja kaikki on käsiteltävä tapauskohtaisesti. Seuraavana kuitenkin muutamia erilaisia yleisiä ongelmatilanteita ja niihin omasta mielestäni toimivia ratkaisuja/apukeinoja:
Sairastelutapauksissa yleensä yleiskunto heikkenee hetkellisesti ja paluu kaukaloon saattaa tuntua alkuun todella raskaalta. Mikäli sairastelu ei ole kestänyt muutamaa päivää pitempään, voidaan varmuudella sanoa, etteivät peruskunto tai muutkaan fyysiset ominaisuudet katoa todellisuudessa yhtään mihinkään. Kukaan ei ole kuitenkaan sellainen supermies tai –nainen, jotta pääsee välittömästi ensimmäisessä harjoituksessaan omalle tasolleen sairastelun jälkeen, mutta viimeistään toisessa harjoituksessa kannattaa jo alkaa vaatimaan itseltään täyttä ”hönkää” treeneissäkin. Jos alat tunnustelemaan jatkuvasti jaksamistasi ja olotilaasi, menee harjoittelu käytännössä kokonaan hukkaan ja paluu pelikuntoon kestää luvattoman kauan.
Erityisesti pitempien sairastelujen jälkeen on hyvä aloittaa rauhallisesti, eikä vetää itseään aivan piippuun fyysisesti(ja henkisesti) jo ensimmäisessä harjoituksessa. Anna kehollesi aikaa palautua sairaudesta ja lisää kuormitusta hiljalleen. Asioista olisi myös hyvä keskustella oman valmentajan kanssa, jotta saat tarpeeksi aikaa harjoitella rauhassa ennen seuraavaa pelaamaasi ottelua. Keskenkuntoisena pelaamaan meneminen johtaa todennäköisesti epäonnistumisiin, joiden jäljiltä on entistä raskaampaa päästä takaisin omalle tasolleen. Näin ollen keskenkuntoisena pelaaminen ei ole kenenkään etu, ei maalivahdin, eikä joukkueen.
Fyysisesti ”kuntouduttua” sairastelusta on ainut este onnistumisille maalivahdin oman pään sisällä. Henkisesti vahva ja hyvän harjoittelun kautta onnistumisia harjoituksissa saanut maalivahti onkin varmasti valmis pelaamaan. Mikäli harjoituksissa ei suju entisenlaisesti kovasta yrittämisestä huolimatta ja itseluottamusta ei löydy, on syytä kääntyä mahdollisen mv-valmentajan puoleen jolta pitäisi löytyä apua tilanteeseen. Mikäli mv-valmennusta ei ole saatavilla, on suositeltavaa tehdä itselleen selväksi tilanteensa ja muutama perusasia:
1. Harjoittelenko todellakin parhaalla mahdollisella tavalla?2. Olenko fyysisesti hyvässä kunnossa?3. Jos vastaan molempiin edeltäviin kysymyksiin kyllä, mikä minua todella estää onnistumasta ja saamasta kiekkoja kiinni? Tekniikka-asiat(,jotka eivät tosin muutu muutaman päivän sairastelun vuoksi) vai oman pään sisällä tapahtuvat asiat?
Loukkaantumistapauksissa saattaa joutua olemaan pois jäältä ja harjoituksista pitempäänkin. Vammat on aina syytä hoitaa huolella kuntoon ennen harjoittelun aloittamista, eli kannattaa seurata lääkärin ja fysioterapeutin ohjeita vaikka kuinka tekisi mieli mennä joukkueen mukaan harjoittelemaan. Suosittelen käyttämään loukkaantumisissa mahdollisimman paljon asiantuntijoitten apua, jotta vamma saadaan hoidettua oikealla tavalla. Näin myös ehkäiset parhaalla mahdollisella tavalla vamman uusiutumista. Erityisesti maalivahdeilla vammat vaikuttavat todella paljon tekemiseen jäällä ja sekä torjuntaliikkeet, että pelityyli saattavat kärsiä aran paikan varomisen vuoksi.
Vammasta kuntouduttua on sairastelutapauksien lailla aloitettava määrätietoinen harjoittelu. Aluksi on syytä tunnustella parin harjoituksen ajan, että on varmasti kunnossa. Jos et ole täysin kunnossa, jatka kuntoutusta. Todettuasi, että paikat kestävät täysipainoisen harjoittelun, kannattaa alkaa kiinnittää erityistä huomiota ensin perusasioiden kuntoon saamiseksi. Fysiikka, perustorjunnat ja liikkuminen ovat maalivahtipelin kivijalkoja, joten varmista, että aloitat kiinnittämällä niihin erityistä huomiota. Tämä vaatii aikaa, joten ole kärsivällinen. Perusasioiden ollessa hyvällä tasolla, anna palaa!
Vamman, kuntoutuksen ja kovan harjoittelun jälkeen maalivahti ”syttyy usein liekkeihin” selätettyään ensin vastoinkäymisensä. Vastoinkäymisten kestämisen jälkeen maalivahti on henkisesti entistä vahvempi, joten lievempi loukkaantuminen ei ole välttämättä aina uran kannalta kovinkaan huono juttu. Jos loukkaannut:1. Käytä asiantuntijoiden apua vamman tunnistamiseen ja hoitamiseen2. Hoida vamma kuntoon saamiesi ohjeiden mukaisesti3. Varmista, että paikat kestävät täysipainoisen harjoittelun4. Kiinnitä erityistä huomiota perusasioihin harjoittelussasi, älä yritä heti tehdä asioita kuten aina ennenkin, vaan aloita ”helpoista” asioista.5. Kun alkaa sujumaan ja fysiikkakin on kunnossa, anna palaa ja jätä vastoinkäymiset taaksesi!
Heikko harjoittelun taso ei näy yleensä välittömästi, eli kyseessä ei ole yksittäinen harjoitus, vaan puhutaan pidemmän aikavälin harjoittelusta, esimerkiksi kuukauden mittaisesta jaksosta. Heikon harjoittelun vuoksi tapahtuneeseen tason laskuun voi olla kaksi eri syytä: Joukkueen harjoittelu ei tue maalivahdin harjoittelua tai sitten maalivahti on vain itse alkanut harjoittelemaan heikommin hyvistä harjoitteista huolimatta. Toki on myös mahdollista, että molemmat edellä mainitut tason laskuun vaikuttavat tekijät toteutuvat. Tällöin on kysymyksessä hieman isompi ongelma, joka täytyy ratkaista keskustelemalla valmentajien kanssa ja samalla pitäen itse huolen omasta panoksestaan harjoituksissa.
Kun joukkueen harjoitukset eivät tue maalivahdin harjoittelua, on syytä keskustella vastuuvalmentajan ja mahdollisen maalivahtivalmentajan kanssa parannuskeinoista. Parannettavaa harjoituksissa voi olla usein monessakin asiassa, mutta kannattaa kuitenkin edetä asia kerrallaan. Mikäli valmentajaasi oikeasti kiinnostaa sinun onnistumisesi ja kehittymisesi, hän kuuntelee sinua ja ainakin omien taitojensa rajoissa edes yrittää saada parannusta aikaan. Vastuuvalmentajat eivät välttämättä yksinkertaisesti ymmärrä huomioida suunnittelemissaan harjoituksissa maalivahtejaan tarpeeksi, joten se ei ole yleensä tarkoituksenmukaista ja näin ollen kannattaa puhua asioista avoimesti, useimmissa tapauksissa tämä riittää. Toinen vaihtoehto on se, ettei valmentaja kuuntele ehdotuksiasi ja suunnittelee jääräpäisesti harjoitteita ”kuten on aina ennenkin tehnyt”. Valitettavasti tälläisiä usein vanhempaa sukupolvea edustavia valmentajia on edelleen paljon mukana etenkin juniorijääkiekossa ja heidän kanssaan tekemisissä ollessa kannattaa harkita sanojaan tarkkaan ennen kuin menee ”urputtamaan” huonoista harjoitteista. Jos pystyt perustelemaan asiasi kunnolla, niin luupäinenkin valmentaja useimmiten ymmärtää ja tekee asialle jotain. Sitten on tietysti täysin toivottomiakin tapauksia, jotka luulevat tietävänsä kaiken mahdollisen kaikesta ja tekevänsä kaiken oikein….
Maalivahdin harjoiteltua heikosti pidemmän aikaa tulee ns. ”herätys” ennemmin tai myöhemmin heikkojen peliesitysten myötä. Kannattaakin aina aloittaa ”syyllisen” etsiminen katsomalla peiliin. Todettuaan harjoittelun tason olevan alhaalla oman tekemisensä vuoksi, on aika aloittaa korjaavat toimenpiteet välittömästi. On hyvä aloittaa harjoitukseen valmistautumisesta eli varusteet kuntoon, huolelliset lämmittelyt ja keskittynyt olotila antavat hyvät edellytykset laadukkaaseen harjoitteluun. Jäällä tekemisessä on pidettävä huoli lähinnä keskittymisestä ja tosissaan treenaamisesta. Tekniikkapuolen juttujen seurannan ja korjaamisen tulisi tapahtua valmennuksen toimesta. Kun ”homma ei toimi” ja taustalla ei ole mitään loukkaantumista tai sairastelua:1. Selvitä itsellesi, että harjoitteletko hyvin2. Jos vastaat ”en”, selvitä miksi et3. Tee asialle jotain! Keskustele valmentajan kanssa ja/tai pidä huoli, ettet harjoittele huonosti pelkästään oman laiskuutesi tai jonkin muun olemattoman syyn vuoksi.4. Tule ajoissa paikalle harjoituksiin, lämmittele hyvin, keskity harjoitukseen, tee tosissasi töitä jäällä ja muista ”jäähdytellä” harjoituksen jälkeen, jotta jaksat antaa kaikkesi seuraavassakin harjoituksessa.
On myös varmasti aikoja, jolloin koko joukkue pelaa surkeasti tai kun mikään ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Tällöin henkisen lukon avaamista ei edes kannata yrittää tehdä yksin, vaan on syytä kääntyä valmennuksen puoleen. Avoimella keskustelulla ja pienelläkin henkisen valmennuksen panoksella voi saada ihmeitä aikaan.
Lopputulemana haluan korostaa (kuten koko tekstistä ilmenee) laadukkaan harjoittelun merkitystä pitkän kauden aikana. Olivat sitten vastoinkäymiset millaisia tahansa ja vaikka kuinka kaikki tuntuisi menevän pieleen otteluissa ja harjoituksissa, suosittelen keskittymään perusasioiden kuntoon laittamiseen. Muista myös hyödyntää tukijoukkojasi henkisen puolen asioissa ja keskustele asioista paljon valmentajasi kanssa. Älä siis masennu, kun tulee raskaita aikoja, vaan pure vähän hammasta ja tee entistä enemmän töitä päästäksesi kohti tavoitteitasi!
- Opportunity is missed by most people because it is dressed in overalls and looks like work - Thomas Alva Edison (1847-1931)
Terveisin,
Tapio Kotola Vaasan Sportin A-nuorten mv-valmentaja