Reboundien seuraaminen V-torjunnan jälkeen

23.8.2004

Tästä asiasta on keskusteltu jo jonkin verran tuolla meidän foorumin puolella Elokuun 2004 aikana, joten on syytä laittaa muutama lupaamamme lisäresurssi asiasta.

Hyvin tärkeä pointti jonka Jamo on tuonut esiin keskusteluissa on tuo “automaattinen” ylösnousu jokaisen V-torjunnan jälkeen. On toki hyvä että jäästä pääsee nopeasti ylös ja on varmasti tilanteita joissa näin tulee tehdäkin, mutta ei aina. Paneudutaan tähän asiaan hieman syvällisemmin ja katsotaan koska on hyvä nousta ylös ja milloin ei sekä katsotaan tekniikkaa hieman tarkemmin.

Koska siis nousta ylös ja koska pysyä jäissä?

Jos reboundi suuntautuu niin pitkälle että jäästä ehtii hyvin ylös on se aina parempi vaihtoehto kuin jäädä alas. Tämä tietysti pätee myös tilanteisiin joissa maalivahti on mennyt jäihin käyttäen V-torjuntaa, mutta laukausta ei sitten tullutkaan. Reboundi saattaa myös suuntautua siten että on sula mahdottomuus ehtiä siihen ilman että nousee ylös ja seuraa kiekkoa nopealla poikkiliikkeellä (esim. T-liuku).

Todella usein tilanne on kuitenkin sen kaltainen että maalivahdin on edullisempaa pysyä alhaalla ja hoitaa sivuttaissuunnassa tapahtuva siirtyminen pienellä potkulla V-asennossa sillä se takaa 2 asiaa:

  • Jatkuvan torjuntavalmiuden
  • Nopeamman siirtymän oikeaan paikkaan useimmissa lähitilanteissa

Tällaisia tilanteita joissa suositan pysymään alhaalla V:ssä ovat kaikki nopeat lähitilanteet sekä sellaiset tilanteet joissa kiekko on todennäköisesti ”vaarallinen” eli laukaus voi tulla milloin vain ja on tärkeätä säilyttää torjuntavalmius ettei joudu yllätetyksi juuri silloin kun nousemassa ylös.

Pahin mahdollinen tilanne syntyy silloin kun teet joko väärän arvion tai nouset automaattisesti ylös ja laukaus tulekin sinun ollessa vielä nousemassa ylös tai et ole vielä ehtinyt ylösnousun jälkeen siirtyä ollenkaan reboundin suuntaan.

 

Videoresurssit

 

Tekniikka

  • Lähtöasentona sinulla on siis V-torjunta
  • Tekniikka toimii aivan samalla tavalla teetpä liikkeen joko paikaltaan tai tilanteessa jossa oma ”momentumisi” vie sinua taaksepäin ja liikesuunnan muutos on helpompaa.
  • Ensimmäiseksi nostat vastakkaisen puolen jalan ylös lähelle kroppaa sellaiseen kulmaan että saat luistimen terän/kärjen pureutumaan jäähän
  • Samanaikaisesti aloitat kropan ja hartioiden käännön menosuuntaan siten että maila menee aina edellä
  • Patja/polvi pysyy jäässä sillä puolella jonne liikkeesi suuntautuu
  • Ylös nostettu tukijalan polvi aloittaa työntöliikkeen ja terävän potkun jatkona jalka tulee nopeasti takaisin V-asentoon jotta jään pinta saadaan peittoon, länget kiinni ja paino jakautumaan tasaisesti liikkeen nopeuttamiseksi
  • Hyvin yleinen virhe jäätorjunnoissa on toispuoleisuus eli monet maalivahdit liukuvat edellä menevä patja jäässä ja toinen polvi ylhäällä. Näin toimiessa ei vain peittopinta ole huono jäässä vaan etummainen patja toimii ikään kuin ankkurina kaiken painon ollessa sen päällä ja jarruttaa liikettä
  • Liike toimii nyt aivan samalla tavalla kuin normaali V-liuku. Käsien asento riippuu siitä kuinka pitkällä mahdollinen jatkolaukaus on sillä aivan lähitilanteissa joudut tuomaan kädet kiinni kroppaan kun taas laukauksen tullessa pidemmältä voit pelata normaalisti aktiivisilla käsillä kropan edessä

 

Kategoria Fi, Jääresurssit, Resurssit | tagit