|
Rochester 10.3.2002
 |
| Tässä näet käsien oikean paikan V-torjunnassa. Huomaa myos kuinka suorana maalivahti "seisoo" V:ssa eika pudota itseään alas. |
Tämä liike/torjunta on tullut todella suosituksi viimeisen kahden vuoden aikana ja on erittain tehokas liike kun se vain on ajoitettu oikein ja suoritetaan teknisesti oikein. Tyypillisia tilanteita joissa V-liukua käytetään ovat lähitilanteet, poikittaissyötöt lähitilanteissa, reboundit seka läpiajot jne.
V-liuku on korvannut vanhan "paddle down" eli mailan levean osan kanssa jäässä pelaamisen useissa tilanteessa tehokkuutensa ansiosta. Tämä tehokkuus johtuu kahdesta tekijästä:
V-liun voi suorittaa paikaltaan tai liikkeesta kuten maalivahdin taaksepäin luistelusta esimerkiksi 2-1 tilanteessa kun joutuu seuraamaan syöttöä laukojalle.
Liike lähtee siitä etta liun suuntaan edellä menevä patja lähtee liukumaan torjunnan suuntaan samalla koko ajan mennen jään suuntaan siten etta patja on mahdollisimman pian kiinni jäässä torjuntapinnan kasvaessaja varsinainen V-liuku on alkanut. Samanaikaisesti taaempi jalka suorittaa työnnön/ponnistuksen liikkeen suuntaan.
Kun edellä menevä patja saadaan kiinni jäähän mahdollisimman pian tulee ponnistavan jalan seurata nopeasti ja maalivahdin patjat muodostavat oikean V-asennon tällä tavoin liukuessaan edelleen torjunnan suuntaan.
Liun suorituksessa tulee kiinnittää erityista huomiota jalkojen lisaksi kahteen seikkaan:
Käsien edessä pitäminen on ehdoton edelletys maalivahdille, jotta pystyy pelaamaan ja reagoimaan tilanteisiin, laukauksiin ja reboundeihin sen sijaan etta pelaa vain "seinänä" ja blokkaa laukaukset. On hyvin yleinen virhe nähdä maalivahtien pitävän kädet tiiviisti kiinni vartalon sivuilla.
On erityisen tärkeätä että maalivahti "seisoo" suorana V-asennossa eikä pudota takamusta alas, sillä peittopinta-ala pienenee huomattavasti ja maalimäärä tietysti kasvaa. Samalla maalivahdin jatkoliikkeet vaikeutuvat ja reboundien seuraaminen tai V:sta ylos nouseminen hidastuu huomattavasti.
|